STT:n eilen uutisoimat, Orpon hallituksen uudet 200 miljoonan euron leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluihin ovat suora hyökkäys yhteiskunnan heikoimpia kohtaan. Kun rahaa revitään lastensuojelusta, vammaispalveluista ja vanhustenhoidosta, viesti on selvä: kaikkein haavoittuvimpien hyvinvoinnilla ei ole väliä. Tämä ei ole mikään budjettikysymys – tämä on puhdas ideologiaan pohjaava arvovalinta.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat pitkään paikanneet julkisten palveluiden aukkoja, mutta nyt niiden rahoitusta on leikattu. Se tarkoittaa, että entistä useampi jää ilman apua, turvattomuus kasvaa ja ongelmat pahenevat. Onko tämä todella suunta, johon haluamme yhteiskuntaamme viedä?
Erityisen järkyttävää on lastensuojelusta leikkaaminen. Jo nyt moni lapsi ja perhe joutuu odottamaan apua liian pitkään, ja resurssipula vaarantaa lasten hyvinvoinnin joka päivä. Kun työntekijöitä on liian vähän ja palvelut karsitaan minimiin, seuraukset ovat tuhoisia: pahoinvointi syvenee, kriisit kärjistyvät ja yhä useampi lapsi ajautuu turvattomuuteen.
Pöyristyttävää on myös vammaispalvelulain elämänvaiherajauksen palauttaminen. Tämä byrokraattinen kylmyys tarkoittaa, että moni ikääntynyt jätetään ilman elintärkeitä palveluita, koska heidän avuntarpeensa katsotaan ”luonnolliseksi”. Onko ihmisarvo ehtyvä resurssi, jota jaetaan vain niille, jotka sopivat hallinnollisiin kategorioihin?
Leikkausten puolustajat puhuvat säästöistä, mutta todellisuudessa kyse on syrjinnästä sekä ongelmien siirtämisestä tulevaisuuteen – ja niiden pahentamisesta. Ennaltaehkäisy ja kunnolliset palvelut ovat pitkällä aikavälillä sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevämpiä. Mutta sen sijaan hallitus näyttää päättäneen, että heikoimmat saavat pärjätä omillaan.
Yhteiskunnan todellinen arvo mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Nyt suunta on selvä – ja se on kylmä, kovasydäminen ja lyhytnäköinen. Tätä kehitystä ei pidä hyväksyä.